someasetelma

Adventtiasetelmia Annalassa 23.11.2016

Pimeä, vesisateinen ja tuulinen marraskuun ilta on juuri sopiva hetki alkaa luoda värikkäitä kukkaisia pöytäasetelmia adventin ajalle. Ainakin, jos uskomme Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n puheenjohtajaa, floristi Minna Penttalaa, jonka mielestä esimerkiksi heinäkuun helteet eivät ole ollenkaan niin inspiroivaa aikaa meheville kukka-asetelmille kuin loppusyksyn tummuus.

minna

Yksi nobilis-havun ja männyn oksa, yksi valkea vahakukan oksa ja punainen neilikka sekä neljä isoa tummanpunaista ruusua oli jaossa jokaiselle tekijälle. Sitten vain sekatöörit ja puukko käteen ja työhön. Floristi Minna Penttala ohjeisti pariakymmentä Helsinkiin Annalan kartanoon saapunutta puutarhanaista pöytäasetelman teon joka käänteessä ja vakuutti, että vaikka kaikki saivat saman määrän työstettävää materiaalia, niin jokaisen adventtiasetelmasta tulee taatusti aivan oman näköisensä. Ohjaajamme oli hyvissä ajoin laittanut kukkasienet veteen imeytymään, joten ne olivat meitä jo valmiina odottamassa asetelman teon aloittamista varten.

havutkukkien-valinta
ruusuttyon-touhussa
Ensin pilkottiin sekatööreillä havut sopivan mittaisiksi ja puukolla vedettiin niihin uudet imupinnat. havuista rakennettiin sieneen viherpohja, jonka päälle aseteltiin kukat, jokainen oman makunsa mukaan. Asetelmista tehtiin matalahkoja, että päivällispöydässä aterioitsijat näkevät toisensa pöydän ylitse. Lisäksi vielä sidottiin koristerusetit. Myös männyn käpyjä oli tarjolla somistukseksi.
asetelmapoytaruusuasetelma
Lopuksi pölläytettiin päälle kevyt liimasuihke ja tekolumen ripottelua pinnalle. Valmista tuli ja jokainen asetelma oli todellakin erinäköinen. Minna tähdensi vielä, että muistakaa kastella ja kun kukat kuihtuvat asetelmasta pois, niin tilalle voi hankkia uusia kukkia. Itse havupohja kestää kauankin aikaa.

ryhmakuva

Puutarhanaiset todella innostuivat asetelmien teosta ja lupasivat jatkossakin tehdä kotona lisää pöytäkoristeita. Lopuksi siivottiin työpöydät ja huomattiin, että parituntinen askartelurupeama hurahti ohitse aivan vilauksessa. Tietenkin piti ottaa myös ryhmäkuva asetelmista ja tekijöistään!

Sirpa Nykyri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *