Koittipa viimein se kesäkuinen lauantaiaamu, kun Puutarhanaisten retki kartanoihin ja kartanopuistoihin alkoi. Edellispäivän säätiedot lupasivat retkipäivän aamuksi kaunista ja iltapäivälle ukkoskuuroja. Kesäisen lämmintä ja kosteaa oli siis luvassa.

Bussilastillinen aamuisen auringon paisteen ilahduttamia, iloisia naisia kokoontui Helsinkiin tilausajopysäkille ja matka alkoi mukavassa puheen sorinassa. Ajelimme läpi vihreän kaupungin, ihailimme ikkunaan pilkottavia kukkanäkymiä Töölönlahden rannalla. Tien laidalta näimme kuinka hautausmaan muurien sisäpuolella hehkuivat atsaleat tumman oransseina soihtuina.

Huovilan puisto

  

Suuren bussin kanssa matkaaminen pienille kartanopoluille oli jännitysnumero sinänsä. Kärkölässä, Huovilan puiston pikkutiellä saimmekin oppaan jo puistotaipaleelle, jotta taitava kuljettajamme saattoi valita oikean, pihtojen reunustavalta Lemmenpolulta kääntyvän reitin puiston parkkipaikalle. Alkajaisiksi oppaamme Anja Suomi luotsasi meidät läpi puiston varhaisen historian ja Collinin suvun värikkäiden vaiheiden. Saimme tietää isä Collinin saaneen edullisen naimakaupan avulla hallintaansa kolme kartanoa, yhden jokaiselle pojalle.

Huovilan manttaaleita päätyi hoitamaan heistä yksi, Pariisissa insinööriksi opiskellut Carl Constantin Collin. Tämä, mitä ilmeisimmin ranskalaiseen rakennustaiteeseen ihastunut poikamies, varusti tilan ihanilla tornirakennuksilla. Jopa väen asumus, kansan Savikokoksi nimeämä, on varustettu huikealla kattorakennelmalla torneineen ja koristeellisine piippuineen. Rakennus on vielä voimissaan ja nähtävillä läheisen pellon reunassa, vaikka ei puistoon kuulukaan. Harmi, että muut kartanon rakennukset ovat aikojen saatossa hävinneet, eikä niitä enää voi ihailla kuin kuvista. Saunarakennus sentään on jäljellä ja tämä ”ruususauna” on käytössä nykyisin näyttelytilana.

Historiaa saimme kuulla lisää kierrellessämme romanttisen, englantilaistyylisen lammikkopuiston kaarevia sorakäytäviä, ja samalla saimme tietää runsaista kukkaistutuksista ja paikalta löydetyistä kasveista, joita nyt on puistoon myös rekonstruoiden istutettu vanhoista taimiluetteloista hankitun tietämyksen avulla. EU:n vipuvoimaa on käytetty tämänkin historiallisen puiston kunnostustöihin.

  

Puisto muodostuu maastollisesti kolmen lammikon ympärille, puron varteen, niityille sekä ympäröivien metsäharjujen laella kierteleville poluille. Aikataulun tiukkuus pakotti meidät kuitenkin kääntymään poluilta pois toisen lammen ja romanttisen lehmusten katveeseen jääneen puronvarsisillan jälkeen. Mieleen jäivät rannassa kukkiaan availevat kirkkaan keltaiset kurjenmiekat, saaressa sijaitseva lintujen huvimaja ja valtoimenaan kukkineet metsäkurjenpolvet, tuoksuvat syreenit sekä nuppujaan availevat ruusujen herkät oksistot.

Olen nähnyt puiston kerran aiemmin syyskuisessa, ruskan värittämässä, asussa ja nyt heräsi uteliaisuus palata näille käytäville kukinnan riemua todistamaan. Monet kukkaset kun olivat vasta kuoriutumassa maan viileästä povesta. Kahvit ja mansikkapullan nautimme retken päätteeksi museokahvilan tunnelmallisessa huomassa.

Hankalan pellavaloukku

Puistosta matkamme jatkui kohti Hämeenkoskella sijaitsevaa Hankalan pellavaloukkua. Oliko nimi enteellinen, sillä hyvin oli paikka piilossa, löytyipä kuitenkin kuljettajamme suorittaman pienen tunnustelupatikan jälkeen. Taas kerran sen toteisin: Suomi on täynnä ihastuttavia ja mielenkiintoisia paikkoja, kun vain jotenkin osaa niiden äärelle suunnistaa.

Tämä paikka on historiallisesti mielenkiintoinen, Tampellan tehtaille pellavaa tuottanut laitos. Pellavaloukku on rakennettu kosken partaalle, jossa veden voimalla on pyöritetty siipirattaita, joilla naiset ovat lihdanneet pellavakuitua, joka on, ensin loukutettu samassa tilassa sijanneella koneella. Päivän päätteeksi he ovat punninneet ja paalanneet päivätyönsä kuljetettavaksi Tampellan kehräämöön ja kutomoon.

Oppaamme, paikan isäntä Jorma Etelälahti, tiesi kertoa, että loukuttamo-lihtaamossa vallitsi aikanaan niin valtaisa pellavapöly, että lyhdyt oli palovaaran takia sijoitettava rakennuksen ulkopuolelle, josta ne hehkuivat valoaan suurten ikkunoiden läpi tuotantotilaan. Hämärää puuhaa, liekö mitään hengityssuojaimiakaan ollut silloin käytössä.

Pihapiirissä saattoi tutustua, kosken ja siltojen lisäksi, myös väentupaan, jossa oli taidetta esillä sekä suuren suureen majakuuseen. Kuusen oksien alle olisi mahtunut kahvittelemaan suuremmallakin porukalla. Lopuksi piipahdimme päärakennuksessa, josta saattoi ostaa pellavaliinoja, koruja ja keramiikkaa. Alakerrassa oli myös viihtyisä ruokasali ja pöydät suuremmankin porukan juhlatuokiota ajatellen.

Mahtavaa, että löytyy ihmisiä, jotka ottavat asiakseen kulttuuripaikkojen kunnostamisen ja säilyttämisen tulevillekin polville. Toivottavasti Hankalan pellavaloukun kesäsesongista tulee vilkas.

Jokelan kartano

Varhain aamulla matkaan lähteneenä alkoi tässä vaiheessa kierrosta jo nälkä kurnutella. Yllätykseksi olikin matka Hankalasta Jokelan kartanoon vain lyhyt pyrähdys ja helpotusta vatsaan saatiin pian mitä maukkaimmalla tavalla.

Bussista harppasimme reippaasti suoraan noutopöytään, joka oli katettuna heti lasiverannalta avautuvaan kartanon aulatilaan. Siitä sai jo pöytään mennessään kauhoa alkupaloiksi maukasta ja mausteista tomaattikeittoa sekä ihastuttavaa pestoleipää. Ruokailimme valoisan salin pitkissä, juhlavissa pöydissä ja ihastelimme ikkunan takana huojuvia omenapuita.

Alkukeiton jälkeen nautimme broilerin rintaa valkosipulilla höystettynä, ihania uunijuureksia, perunoita ja erityisesti puutarhanaisia ajatellen valmistettua, yrteiltä tuoksuvaa raikasta salaattia. Kyllä maistui!

Pääruuan jälkeen nousimme pöydästä ja saimme tutustua kartanon huoneisiin ja pihapiiriin. Talon yläkerrassa saatoimme kurkistella toinen toistaan viehättävämpiin huoneisiin sekä suureen juhlasaliin, johon juuri oltiin ripustamassa kartanon kesän aloittavaa taidenäyttelyä. Kyllä tähän paikkaa kelpaa aamiaismajoitukseen saapua. Vierähtää siinä helposti useampikin päivä ympäröiviä maaseudun nähtävyyksiä koluten ja luonnon puhtaudesta nauttien.

Jälkiruokakahvittelun ja ihanan sitruunakakun jälkeen olimme hyvää mieltä pullollaan ja kiittelimme isäntäväen Raila Ahon ja Pentti Ekin toivottaen mitä valoisinta tulevaisuutta. Harmittavaa oli kuulla, ettei toiminnalle ole tiedossa jatkajaa, toivoisin kovasti tämän kauniin kartanon pysyvän kartalla ja kaikkien kulkijoiden nautittavana.

Porkkalan kartanon puisto

Lyhyen bussiajelun jälkeen saavuimme viimeiseen tutustumiskohteeseemme, Porkkalan kartanoon. Kartanon puistossa meitä odotti sateenvarjon kera oppaamme Anniina Rikala, joka toivotti meidät tervetulleeksi sateesta huolimatta.

Sateenvarjot piti todella avata, sillä tihkuttelu yltyi paikoin oikeaksi sateeksi, vaan ei kuitenkaan haitannut iloisen joukkiomme temmellystä.

Aivan ensimmäiseksi silmämme kohtasivat kujanvarren valtaisat agaaveistutukset jotka eksoottisuudessaan saivat tuntemaan, että olimme saapuneet aivan muihin kuin hämeenkoskelaisiin maisemiin. Saimme kuulla agaavejen olevan todella vanhaa perua ja alkujaan Meksikosta. Ne on istutettu suuriin sammioihin, jotka aina talveksi nosturin avulla otetaan maasta ja viedään sisätiloihin suojaan paikkasilta. Säilytyksen ajan niiden lehdet ovat nuppumaisiksi sidottuina. Pieniä agaaven poikasia näytti olevan monen ruukun pinnalla ja kuulimmekin, että vuosien kuluessa agaavet tarvittaessa uusitaan poikasista kasvattamalla. Voi harmi, että unohdin oman Teneriffalta kähveltämäni agaaven paleltumaan syksyn kylmiin, olisin voinut itse kokeilla…

Kartanon puisto on aivan ihastuttava. Kukkia oli jo nyt paljon näkyvillä, hehkua oli luotu perennapenkkeihin satojen eriväristen orvokkien avulla. Kukassa olivat alppiruusut, ruusuorapihlajat ja runkoruusut sekä nurmikon pinnan sadat bellikset.

   

Saimme kierrellä pitkin puiston käytäviä ja ihastella erilaisten perennapenkkien väri-ideoita ja kasvivalintoja. Ihastuttavia tiloja oli luotu myös erilaisten köynnöstukien ja porttien avulla, kivettyjä käytäviä, värikkäitä koristekiviä ja erilaisia materiaaleja oli käytetty taidokkaasti tuomaan puistoon eloisuutta kasvien lisäksi.

Retken loppuhuipentuma oli, kun pääsimme irti Porkkalan kartanon taimimyymälään, voi sitä ostohuumaa ja iloa. Ei haitannut, vaikka taivas aukesi ja ryöpytti niskaamme vettä lätäköittäin. Ja vaikka olin vieruskaverin kanssa ennalta jutellut, että en aio mitään ostaa hetken huumassa, etukäteen suunnittelematta – ostin kuitenkin.

Nyt minulla vihdoin on Se, roosan värinen unelmien pioni Sarah Bernhardt, sekä tarhakullero ja tillipioni, tillipionia kun kuulemma on harvoin tarjolla…

Kannatti lähteä reissuun. Paljon näimme ja koimme mukavassa seurassa iloisin mielin.

Teksti Mervi Ruotsalainen, kuvat Tina Wessman ja Mervi Ruotsalainen